Lähettikirje (tammikuu 2026)

80 vuotta sitten Verner Raassina perheensä kanssa lähti Suomesta ja he tulivat Thaimaahan. He olivat ensimmäiset helluntailaiset lähetystyöntekijät Thaimaassa. Thaimaan helluntailiike syntyi heidän lähetystyönsä kautta. Thaimaan helluntailiike juhli 80-vuotissyntäreitä Chiang Raissa, pohjois-Thaimaassa. Juhliin osallistui pastoreita sekä lähetystyöntekijöitä. Helluntailiikkeeseen kuuluu 160 seurakuntaa. Eri puolilta Thaimaata tuli ihmisiä paikalle. Turun helluntaiseurakunnan pastori, Samuel Tedder, oli tapahtuman puhujana. Lähetystyöntekijät lauloivat laulun. Tämän laulun lisäksi äitini esitti oman laulunsa. Juhlien lopuksi valittiin uusi johtaja kirkkokunnalle. Saimme kirjan muistoksi juhlista. Tämä kirja kertoo Thaimaan lähetyshistoriasta sekä helluntailiikkeen historiasta.

Tammikuussa vietetään kansallista lastenpäivää Thaimaassa. Sitä vietetään tammikuun toisena lauantaina. Me järjestimme lastenpäivä- tapahtuman lapsille. Sirpa Roininen ja äitini olivat käymässä Thaimaassa ja osallistuivat tapahtumaan. Tapahtumaan osallistui myös Fidan harjoittelija. Opetimme englantia, kerroimme Jeesuksesta sekä esitimme näytelmän lapsille. Myös lasten vanhemmat osallistuivat tapahtumaan.

Seuraavana päivänä oli sunnuntaijumalanpalvelus. Siihen osallistui myös Fidan toimitusjohtaja Harri ja hänen vaimonsa Lea Hakola. He toivat terveisiä. Sirpa saarnasi. Kiitosaihe on se, että uusia ihmisiä tuli näihin tilaisuuksiin.

Lähdimme käymään Koratissa sekä äitini ja Sirpan kanssa. Sirpa saarnasi Koratin seurakunnassa. Näyttelimme saman näytelmän, jonka esitimme lastenpäiväntapahtumassa. Kokouksen jälkeen lähdimme katsomaan pastori Surachain peltoja. Matkan varrella näimme puhveleita ja lintuja.

Pastori jatkaa seurakunnan istuttamista uudella kylällä. Pastorin maapalalle on tuotu rakennusmateriaaleja. Näin rakennusprojekti etenee. Koratissa järjestetään isot evankeliointitapahtumat maaliskuun alussa. Koratin seurakunnat ovat tehneet yhteistyötä entistä tiivimmin. Rukoillaan hengellistä läpimurtoa Koratin seurakunnille!

Näin vuosi 2026 on lähtenyt käyntiin. Tuossa ylhäällä on kuva Bangkokista. Kuten kuvasta näkyy, niin Bangkok on valtava metropolia. Tässä kaupungissa asuu paljon niitä, jotka eivät ole vielä kuulleet Jeesuksesta. Teet hyvin, kun muistat rukouksin tätä kaupunkia! Meidän olemme avaamassa kristillistä kahvilaa katukappelin yhteyteen. Tähän liittyy haasteita, erityisesti taloudellisia haasteita. Esimerkiksi meidän pitäisi saada hommattua jääkaappi sekä sohvia kahvilaa varten. Jätän nämä teille rukousaiheeksi. Tämän kahvilan tärkein tavoite ei ole saada liikevoittoa aikaiseksi, vaan tavoitteena on saada luotua yhteyksiä ihmisiin ja kertoa Jeesuksesta heille. Kahvilatoiminnan olisi myös hyvä olla kannattavaa. Herra johdattakoon meitä!

Rukousaiheet:

  • kahvilan perustaminen
  • vuoden 2026 suunnitelmat